Etusivu » Artikkelit ja uutiset » Uutisia Legistumilta

Kategoria: Uutisia Legistumilta

Legistum ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Asianajotoimisto Legistum Oy ja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisyhteisö Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Legistum ja Naistenpankki järjestävät jatkossa yhteisiä tilaisuuksia, joissa Legistum neuvoo testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin avulla henkilö voi testamentissaan lahjoittaa haluamansa määrän Naisten Pankille.

Legistum on luennoinut testamenttilahjoittamisesta Naisten Pankin tilaisuuksissa sekä osallistunut Naisten Pankin tapahtumiin. Yhteistyötä on tehty muun muassa Joulutorilla sekä osallistumalla ja tukemalla Kävele Naisille Ammatti -tapahtumassa.

”Uskomme, että naisten yritystoiminnan edistäminen kehitysmaissa on yksi parhaita kehitysyhteistyön muotoja. Testamenttaaminen Naisten Pankille on hyvä tapa tukea kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä, lahjoitettavan osuuden voi jokainen itse määritellä omassa testamentissaan”, Legistumin toimitusjohtaja Janne Mettovaara toteaa.

Testamenttaaminen yleishyödyllisille järjestöille on Suomessa aika vähäistä. Esimerkiksi Ruotsissa lahjoittamisessa ollaan jo huomattavasti pidemmällä. Asianajotoimisto Legistum haluaa tuoda oman osaamisensa mukaan järjestöjen käyttöön ja näin omalta osaltaan edistää tietoisuutta testamenttilahjoittamisesta”, Mettovaara kertoo.

”Naisten Pankin ja Legistumin yhteistyö on iloinen ja innostava avaus kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Toivon, että yhteistyön avulla meillä Suomessa vielä varsin harvinainen testamenttilahjoittaminen yleistyy. Testamenttilahjoituksista voi tulla merkittävä lahjoittamisen muoto merkkipäivä- ja kuukausilahjoitusten rinnalle”, sanoo Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

Naisten Pankille testamentattuja lahjoituksia hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu. Kirkon Ulkomaanavun ei tarvitse maksaa veroa saaduista testamenttilahjoituksista.
Lisätietoja:
Asianajotoimisto Legistum Oy: asianajaja, varatuomari Piia Jeremejeff p. 020 742 4462, piia.jeremejeff@legistum.fi
Naisten Pankki: Paula Pauniaho, p. 050 6 2345, paula.pauniaho@mif.fi

Asianajotoimisto Legistum on liikejuridiikkaan painottunut lakiasioiden asiantuntijatalo. Legistum tarjoaa sekä liikejuridiikan että perhe- ja perintöjuridiikan palveluita niin arkipäivän lakiasioissa kuin myös vaativissa yritysjärjestelyissä. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Seinäjoella, Saarijärvellä ja Tallinnassa. www.legistum.fi

Naisten Pankki on vuonna 2007 perustettu vapaaehtoisyhteisö, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseen kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankilla on toimintaa Suomessa 34 eri paikkakunnalla. Lahjoituksia on tähän mennessä kerätty yhteensä yli 6 miljoonaa euroa ja niitä hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu, joka myös vastaa hankkeiden toteutuksesta. www.naistenpankki.fi

Lue kuinka Paula Pauniaho testamenttasi Naisten Pankille

 

Legistum lakineuvojana Hyvä testamentti -kampanjassa

Legistum toimii yhteistyökumppanina Hyvä testamentti kampanjassa, jossa on mukana 14 hyväntekeväisyysjärjestöä. Kampanjassa tuodaan esiin yleistä tietoa testamentin tekemisestä ja mahdollisuutta tehdä testamentti yleishyödyllisen toiminnan tukemiseksi.

”Testamentin tekemiseen liittyy paljon myyttejä ja moni kokee, ettei saa asiasta riittävästi tietoa. Hyvä testamentti -kampanjan tavoitteena on tiedon lisääminen sekä asennemuutos”, kertoo kampanjan koordinaattori Pia Tornikoski.

Lisää tietoa testamentista myös osoitteessa: www.testamentti.fi

Legistum mukana työssä elävän Itämeren puolesta

Asianajotoimisto Legistum Oy ja Elävä Itämeri säätiö ovat yhdessä valinneet PiggyBaggy-tavarakimppakyydin ohjelmaan, jossa edesautetaan Itämeren hyvinvointia. Ohjelman puitteissa Asianajotoimisto Legistum ja PiggyBaggy ovat aloittaneet yhteistyön, jossa Legistum luovuttaa kahdeksan tuntia maksutonta juridista konsultointia PiggyBaggylle edistäen omalta osaltaan Itämeren suojelua. Konsultointi sisältää yleistä sopimusoikeutta, kuten yhteistyösopimukset kumppaneiden kanssa, loppukäyttäjäsopimukset sekä osakassopimus.

PiggyBaggy on tavarakimppakyytipalvelu, jonka kautta voit lähettää ja vastaanottaa paketteja, tai toimia kuljettajana. www.piggybaggy.com

Elävä Itämeri säätiö on 2008 perustettu puolueeton säätiö, joka tuo yhteen kaikki Itämeren pelastamiseksi tarvittavat toimijat, myös korkeimmalla poliittisella tasolla. BSAG tekee rakentavaa, ratkaisukeskeistä yhteistyötä eri viranomaisten sekä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. www.bsag.fi

Asianajotoimisto Legistum Oy on vuonna 2000 perustettu liikejuridiikkaan painottunut asianajotoimisto, jolla on toimistot Helsingissä, Jyväskylässä, Seinäjoella, Saarijärvellä ja Tallinnassa. Legistum palvelee yrityksiä ja yksityishenkilöitä ympäri Suomea. www.legistum.fi

Legistum valmentamassa Kasvu Open –ohjelmassa

Asianajotoimisto Legistum on mukana sparraamassa kasvuyrityksiä Kasvu Open yrittäjyysohjelmassa. Valmennamme yrityksiä kasvuun kiertueella, joka käsittää Satakunnan Kasvupolun Porissa, Itä-Uudenmaan kasvupolun Porvoossa sekä Digipolku 2015 kasvupolun Helsingissä. Kasvu Open ohjelman avulla yrityksillä on erinomainen tilaisuus saada tukea liiketoimintansa kasvattamiseen ja kehittämiseen.