Asianajotoimisto Legistum Oy ja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisyhteisö Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Legistum ja Naistenpankki järjestävät jatkossa yhteisiä tilaisuuksia, joissa Legistum neuvoo testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin avulla henkilö voi testamentissaan lahjoittaa haluamansa määrän Naisten Pankille.

Legistum on luennoinut testamenttilahjoittamisesta Naisten Pankin tilaisuuksissa sekä osallistunut Naisten Pankin tapahtumiin. Yhteistyötä on tehty muun muassa Joulutorilla sekä osallistumalla ja tukemalla Kävele Naisille Ammatti -tapahtumassa.

”Uskomme, että naisten yritystoiminnan edistäminen kehitysmaissa on yksi parhaita kehitysyhteistyön muotoja. Testamenttaaminen Naisten Pankille on hyvä tapa tukea kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä, lahjoitettavan osuuden voi jokainen itse määritellä omassa testamentissaan”, Legistumin toimitusjohtaja Janne Mettovaara toteaa.

Testamenttaaminen yleishyödyllisille järjestöille on Suomessa aika vähäistä. Esimerkiksi Ruotsissa lahjoittamisessa ollaan jo huomattavasti pidemmällä. Asianajotoimisto Legistum haluaa tuoda oman osaamisensa mukaan järjestöjen käyttöön ja näin omalta osaltaan edistää tietoisuutta testamenttilahjoittamisesta”, Mettovaara kertoo.

”Naisten Pankin ja Legistumin yhteistyö on iloinen ja innostava avaus kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Toivon, että yhteistyön avulla meillä Suomessa vielä varsin harvinainen testamenttilahjoittaminen yleistyy. Testamenttilahjoituksista voi tulla merkittävä lahjoittamisen muoto merkkipäivä- ja kuukausilahjoitusten rinnalle”, sanoo Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

Naisten Pankille testamentattuja lahjoituksia hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu. Kirkon Ulkomaanavun ei tarvitse maksaa veroa saaduista testamenttilahjoituksista.
Lisätietoja:
Asianajotoimisto Legistum Oy: asianajaja, varatuomari Piia Jeremejeff p. 020 742 4462, piia.jeremejeff@legistum.fi
Naisten Pankki: Paula Pauniaho, p. 050 6 2345, paula.pauniaho@mif.fi

Asianajotoimisto Legistum on liikejuridiikkaan painottunut lakiasioiden asiantuntijatalo. Legistum tarjoaa sekä liikejuridiikan että perhe- ja perintöjuridiikan palveluita niin arkipäivän lakiasioissa kuin myös vaativissa yritysjärjestelyissä. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Seinäjoella, Saarijärvellä ja Tallinnassa. www.legistum.fi

Naisten Pankki on vuonna 2007 perustettu vapaaehtoisyhteisö, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseen kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankilla on toimintaa Suomessa 34 eri paikkakunnalla. Lahjoituksia on tähän mennessä kerätty yhteensä yli 6 miljoonaa euroa ja niitä hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu, joka myös vastaa hankkeiden toteutuksesta. www.naistenpankki.fi