osaamisemme henkilömme asiakkaamme Ajankohtaista kansainvälisyys yhteydenotto

LEGISTUM RISKIANALYYSI

Oikeudellinen riskianalyysi on omiaan kohottamaan yhtiön liiketoiminnallista profiilia. Analyysillä yhtiö saadaan ennakoivasti ja kustannustehokkaasti tiedostamaan oikeudelliset riskit. Selkeän ohjeistuksen avulla yhtiö voi helposti korjata havaitut puutteet ja virheellisyydet ennen kuin niistä aiheutuu taloudellisia menetyksiä. Riskien analysointi ja hallinnointi ennakolta on huomattavasti kustannustehokkaampaa kuin toteutuneiden riskien käsittely jälkikäteisesti erilaisissa prosesseissa.

Analyysi ja sen palautekeskustelu lisäävät yrityksen liiketoimintaan liittyvän lainsäädännön tuntemusta. Analyysin hyödyt ilmenevät yhtiön tulevaisuuden suunnittelussa ja keinona vähentää yhtiön liiketoimintaan liittyviä epävarmuustekijöitä.

Legistum Riskianalyysi® suoritetaan kolmessa eri työvaiheessa huomioiden asiakkaan erityiset tarpeet ja vaatimukset. Ensimmäinen vaihe on viitekehyksen ja lähtökohtien kartoittaminen. Analyysin pohjaksi käydään aluksi keskustelu yhtiön johdon kanssa yhtiön ydinliiketoiminnan, liikeidean, toimintatapojen sekä oikeudellisesti merkityksellisen aineiston kartoittamiseksi. Toinen vaihe on aineiston läpikäyminen. Kolmas vaihe muodostuu analyysin perusteella tehdyn palauteraportin laatimisesta ja palautekeskustelusta. Palauteraportissa ja -keskustelussa yhtiölle esitetään selkeästi mahdolliset korjaus- ja oikaisutoimenpidesuositukset yhtiön oikeudellisten riskien hallinnoimiseksi ja minimoimiseksi. Raportti käsittää yksityiskohtaiset toimenpide­suositukset ohjeistuksineen ja aikataulusuosituksineen.

 
 
Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki
Etusivu  /  Osaamisemme  /  Asiakkaitamme  /  Henkilömme  /  Ajankohtaista  /  Kansainvälisyys  /   Yhteydenotto Sivukartta  /  Palaute