Yritysjuristi on lakimies, joka hoitaa lakiasioita liike-elämän tarpeisiin. Yritysjuristin osaamisessa olennaista on liikejuridiikan ymmärtämisen lisäksi liiketaloudellinen osaaminen. Tämän lisäksi, yritysjuristin on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää liike-elämän kirjoittamattomat säännöt eli liike-elämän etiketti, sillä sekä sopimusoikeuden ylikorostuminen että sopimuksien laiminlyönti voivat olla liiketoiminnalle yhtälailla haitallisia. Eri toimialoilla nämä kirjoittamattomat säännöt voivat olla hyvinkin erilaisia. Lisäksi, kansainvälisissä toimeksiannoissa liike-elämän etiketit poikkeavat toisistaan, sillä eri maissa on eri käytännöt.

Hyvä yritysjuristi on erinomainen apulainen

Hyvä yritysjuristi on johtajan erinomainen apulainen. Pelkkiä riskejä välttämällä yritys ei pärjää kilpailussa eikä uutta liiketoimintaa synny itsestään. Mahdollisuuksien ja riskien punnitseminen ovat siis avainasemassa. Hyvä yritysjuristi ja liikkeenjohtaja ymmärtävät, että jokainen neuvoteltava asia ei ole riita, mutta jokaisessa asiassa on hyvä varautua riitaan. On siis syytä ajatella positiivisesti, mutta samalla varautua pahimpaan. Hyvä yritysjuristi näkee metsän puilta eikä hän takerru epäoleellisiin seikkoihin. Tärkeää yritysjuristille on pystyä näkemään ja arvioimaan yhdessä johdon kanssa, missä asioissa kannattaa olla ehdoton ja missä ei. On myös hyvä muistaa, että kaikkiin asioihin ei kannata takertua asioinnin sujuvuuden kannalta tai taktisista syistä, vaikka ne onkin hyvä tiedostaa.

On myös muistettava, että mikäli jo sopimusvaiheessa asioista tehdään liian hankalia, jää hyväkin projekti tai idea helposti kesken tai se etenee liian hitaasti kaupalliseksi toiminnaksi. Pahimmassa tapauksessa voi myös käydä niin, että kilpailijat ehtivät edelle liiallisen tai liian hitaan sopimusprosessin vuoksi. Liiallinen tai osaamaton sopimusjuridiikka voi antaa yrityksestä jopa huonon kuvan yhteistyökumppaneiden silmissä.

Sujuvalla sopimusoikeudellisella lähestymistavalla on merkitystä

Liike-elämässä tehdään kauppaa, jonka seurauksena syntyy uutta vaurautta. Kaupanteko on vapaaehtoista toimintaa jossa molempien osapuolten on hyväksyttävä kauppa, muuten kauppaa ei synny. Tästä syystä luottamus liike-elämässä toiseen osapuoleen alkuvaiheesta lähtien on erityisen korostuneessa roolissa, jolloin sujuvalla sopimusoikeudellisella lähestymistavalla on merkitystä. Uuden liiketoiminnan synnyttäminen on lähtökohtaisesti opportunistista ja se vaatii kovaa työtä, jonka epäonnistumisprosentti on usein korkea. Uusien liiketoimintamallien luominen, hallittu riskien ottaminen ja toimien seurausten ymmärtäminen ovatkin avainasemassa uuden liiketoiminnan luomisessa. Tämän tasapainon löytämisessä hyvän yritysjuristin apu on ensiarvoisen tärkeää. Yritys, joka ei pysty luomaan uutta liiketoimintaa ja hankkimaan uusia asiakkuuksia, poistuu markkinoilta yrityksille luonnollisen poistuman kautta.

Janne Mettovaara

toimitusjohtaja